
Yli 60 min
Noin 15 hlö
Kuivakakut
07 joulukuun, 2021
Resepti toteutettu yhteistyössä Sunnuntai kanssa.
Aika siirtyä kohti joululeivonnaisia! Onko teidän perheellä jokin oma erityinen joululeivonnainen, mikä on kulkenut sukupolvelta toiselle tai jokin leivonnainen mikä nyt vaan kuuluu teidän joulupöytään? Meillä joulupyötään kuuluu ainakin erilaiset kahvikakut. Kahvikakut ovat helppoja tehdä ja nehän voi valmistaa jo hyvissä ajoin vaikka pakkaseen odottamaan joulun pyhiä. Niin voi myös tämän kakun.
Tämä mehevä Appelsiini-suklaakakku valmistuu yhdestä taikinasta, mikä jaetaan appelsiinin ja suklaan makuisiin osiin. Osat kaadetaan vuokaan vuorotellen, jolloin saadaan haarukan avulla painelemalla marmoroitu kuvio. Kakku on appelsiinin ansiosta ihanan raikas, mutta täyteläinen suklaaraitojen myötä. Kakun päälle valmistuva suklaakuorrute kruunaa muuten melko pelkistetyn ja perinteisen näköisen kahvikakun näyttäväksi ja erityisesti herkullisen näköiseksi. Kakun voi tosiaan valmistaa pakkaseen odottamaan juhlia, niin se odottaa myös minulla 🙂
Ps. Vinkkinä kahvikakkuvuoan voiteluun. Kannattaa vuoka voidella pehmeällä eikä sulatetulla voilla pullasudin avulla hyvin. Tämän jälkeen vuokaan hyvä korppujauhoitus. Näin onnistuin itse saamaan kakun vuoasta ehjänä pois!

Appelsiini-suklaakakku
Appelsiini-suklaakakku:
4 kpl kananmuna
250 g sokeri
230 g Sunnuntai leivontamargariini
2 kpl pieni appelsiini (1,5 dl appelsiinimehu + appelsiininkuoriraaste)
4,5 dl Sunnuntai erikoisvehnäjauhot
1,5 tl leivinjauhe
2 rkl tumma kaakaojauhe
0,5 dl maito
50 g tumma suklaa
Suklaakuorrute:
200 g tumma suklaa
100 g Sunnuntai leivontamargariini
Työvaiheet
Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka.
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi yleiskoneella tai vatkaimella. Sulata leivontamargariini, jätä odottamaan.
Pese ja raasta appelsiineista kuori erilliseen kulhoon. Purista appelsiinimehua noin 1,5 dl sulatetun margariinin joukkoon.
Yhdistä erikoisvehnäjauhot sekä leivinjauhe keskenään. Rouhi suklaa veitsellä.
Lisää jauhoseos sekä margariinisoes vuorotellen kolmessa osassa muna-sokerivaahtoon aina välissä varovasti nuolijalla käännellen. Ota taikinasta noin 150 g erilliseen kulhoon ja lisää sekaan kaakaojauhe, maito sekä suklaarouhe. Lisää appelsiininkuoriraaste isompaan vaaleaan taikinaerään ja kääntele tasaiseksi.
Kaada vaaleaa taikinaa vuoan pohjalle, lusikoi tummaa taikinaa tämän päälle. Lisää jälleen hieman vaaleaa ja loput tummat. Kaada loput vaaleat taikinat viimeisenä. Painele haarukalla kevyesti taikinaan ”koloja”.
Paista uunin keskitasolla noin 45 minuuttia uunin tehosta riippuen, kokeile kakun kypsyys tikulla, kun taikinaa ei jää tikkuun kakku on valmis. Anna jäähtyä hetki vuoassa, kumoa vuoasta ja anna jäähtyä kokonaan.
.…
Valmista suklaakuorrute. Mittaa aineet kattilaan. Sekoittele kunnes seos on kokonaan sulanut.
Kaada kuorrute jäähtyneen kakun päälle. Nosta kakku jääkaappiin, jotta kuorrute jähmettyy.