yli 60 min
noin 20 hlö
Juustokakut
26.3.2024
Pääsiäisen kunniaksi yksi uusi kakkuresepti! Tämä ihanan raikas mangojuustokakku saa päälleen rapean valkosuklaakuorrutteen mangomuruilla, mango ja valkosuklaa sopivat vallan mainiosti yhteen.
Kakun pohja valmistetaan kaurakekseistä perinteiseen tapaan, eli keksit murskaamalla. Mangotäytteesen tulee tuorejuustoa, rahkaa sekä soseutettuja mangoviipaleita, täyte hyydytetään liivatteella. Itse laitoin kakun pakkaseen joten se hyytyi melko nopeasti. Kakun teon voisi myös jakaa osiin, edellisenä iltana täyte jääkaappiin hyytymään ja vasta seuraavana päivän kuorrutus kakulle. Kuorrutuksen teko oli kieltämättä haastavin osa kakun valmistuksessa, tai sen levittäminen kakun päälle. Kuivatut mangoviipaleet kannattaa leikata saksilla pieneksi muruksi niin pääset paljon helpommin etenemään. Kun levitän kuorrutteen kakun päälle aloita kakun yläreunoista valuttamalla täytettä alas. Suklaa valuu alas, mutta levittele tätä vaikka veitsen avulla reunoille. Kun suklaa on levitetty nosta kakku kylmään, kunnes suklaa on kovettunut.
Kakku oli todella hyvää ja toimii pääsiäisenä täydellisesti! Ainut ongelma oli valkosuklaa kuorrutteen huono leikkaantuvuus.. Tähän jos joku keksii ratkaisun, kerro :)
Mangojuustokakku valkosuklaakuorrutteella
Keksipohja:
200 g kaurakeksit
80 g voi tai margariini
1 rkl maito
Mangotäyte:
5 kpl liivate
2 dl vispikerma
1 tlk mangoviipaleet (425g/225g)
200 g vaniljatuorejuusto
200 g mangorahka
0,5 dl tomusokeri
2 rkl vesi
Valkosuklaakuorrute:
200 g valkosuklaa
50-80g kuivatut mangoviipaleet
2 rkl ruokaöljy
Työvaiheet
Valmista keksipohja murskaamalla keksit hienoksi muruksi. Sulata voi ja lisää maidon kanssa keksien joukkoon, sekoita tasaiseksi massaksi.
Pingoita noin 19 cm irtopohjavuoan väliin leivinpaperi, aseta reunoille reunakalvo tai leivinpaperisuikale. Kaada keksimassa vuokaan, painele massa tasaisesti pohjalle. Nosta kylmään odottamaan.
…
Valmista mangotäyte. Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan ja vaahdota vispikerma kuohkeaksi vaahdoksi.
Valuta mangoviipaleista ylimääräinen neste pois ja soseuta mangot.
Notkista tuorejuusto isossa kulhossa vatkaimilla. Lisää tuorejuustoseoksen sekaan mangorahka sekä mangosose (noin 2 dl) ja tomusokeri.
Kuuumenna vesi mikrossa kiehuvaksia ja purista liivatelehditä ylimääräinen neste pois. Liota liivatteet veteen ja kaada liivateseos ohuena nauhana tuorejuustoseokseen kokoajan vatkaten.
Lisää lopuksi kuohkea kerma ja kääntele nuolijalla täytetteeseen tasaisesti.
Kaada täyte keksipohjan päälle ja levitä tasaiseksi, voit kopautella vuokaa muutaman kerran pöytää vasten, jolloin täyte asettuu paremmin. Nosta kylmään jähmettymään, kunnes täyte on jähmettynyt (esim pakkaseen).
…
Valmista valkosuklaakuorrute, sulata valkosuklaa mikrossa ja pilko kuivatut mangot pieniksi paloiksi. Irroita kakku vuoastaan ja nosta se jäähdytysritilän tai leivinpaperin päälle.
Lisää hieman jäähtyneen valkosuklaan joukkoon ruokaöljy sekä mangomurut ja sekoita tasaiseksi.
Kaada kuorrute vähitellen kakun päälle ja levitä tasaisesti koko kakun ympärille reunoja myöten. Nosta kakku jääkaappiin ja anna kuorrutteen jähmettyä. Siirrä jähmettynyt kakku lopuksi tarjoilulautasella.